Sisältöön Valikkoon Hakuun

Kangasvuoren asemakaava

Kangasvuoren asemakaavatyö aloitettiin kaavakävelyllä, joka järjestettiin 5.9. klo 18-20. Lähtöpisteenä oli Kangasvuoren toimintakeskuksen piha, josta kävely jatkui Kangasvuorenrinteen kuntoreittiä pitkin aina Huhtasuonkadun kaavoituskohteeseen. Kävelylle osallistui kaavoitusarkkitehti Reijo Teivaistenahon ja maisema-arkkitehti Mervi Vallinkoskin lisäksi 42 henkilön joukko, joka koostui asukkaista sekä asukasyhdistyksen, päiväkodin ja liike-elämän edustajista. Kaavakävelyllä tutustuttiin suunnittelukohteisiin ja keskusteltiin suunnittelun lähtökohdista sekä esitettiin toiveita ja erilaisia näkökohtia suunnittelun pohjaksi.

Kirjalliset mielipiteet osallistumis- ja arviointisuunnittelun riittävyydestä sekä muista mahdollisista kaavahankkeeseen liittyvistä seikoista tulee osoittaa 21.9.2007 mennessä yhdyskuntatoimen kirjaamoon, osoitteeseen Hannikaisenkatu 17, PL 233, 40101 Jyväskylä.

07.09.2007art017art017-1