Huhtasuon ympäristökuulumisia 2006
Kaakkolampi II
Huhtasuon uusin toteutettava asuinaluekohde on Kaakkolampi II. Sinne on kavoitettu yhteensä 34 omakotitalotonttia. Tontit ovat olleet jo haettaviana ja rakentaminen alkaa kesällä 2007. Kaakkolampi II kaava-alueelle on suunniteltu rakennettavaksi kolme erillistä tonttikatua: Kaakkuri, Kiikkuri ja Haituva. Kaduista Kaakkuri liittyy nykyiseen Suluntiehen. Katujen rakentaminen kuuluu yhdyskuntatoimen investointeihin vuonna 2007.
Vääräjärven asemakaavaluonnos
Vuonna 2001 hyväksytyn Seppälänkankaan osayleiskaavan mukaisesti suunnittelee Jyväkylän maalaiskunta Kangaslammen ja Vääräjärven väliin rivi/kerrostaloista ja omakotitaloista koostuvaa Vääräjärven asuinaluetta. Suunniteltu rakentaminen vastaa noin 350 asunnon ja 900 asukkaan määrää. Tavoitteena on rakentaa matala ja tiivis asuinalue. Äskettäin kuultavana olleessa asemakaavaluonnoksessa esitetään, että alueelle kulkisi Kangaslammentieltä päättyvä katu, jolloin alueen liikenne kulkisi Kangaslammentien ja Huhtasuon muiden liikenneväylien kautta. Asemakaavaluonnoksessa mainitaan lisäksi, että Vääräjärven asukkaat tukeutuisivat julkisten palvelujen kuten terveys- ja koulupalvelujen osalta Palokan ja Vaajakosken palveluihin. Huhtasuon asukasyhdistys esittää asemakaavaluonnosta koskevassa lausunnossaan, että Vääräjärven asukkaiden pitäisi tukeutua Huhtasuon tarjoamiin palveluihin ja että liikenneolot täytyy ratkaista niin, ettei alueen liikenne tule kuormittamaan Huhtasuon jo ennestään ongelmallisia liikennereittejä.
Pysäkkivuoren asemakaavaluonnos
Jyväskylän kaupungin tarkoitus on kaavoittaa maalaiskunnan suunnitteleman Vääräjärven asuinalueen kupeeseen ja saman kokoojakadun varteen omakotitaloista ja rivitaloista muodostuva pieni Pysäkkivuoren asuinalue. Alueen asemakaavaluonnos on parhaillaan nähtävänä. Asemakaavaa koskeva yleisötilaisuus järjestettiin 12.10.2006 maastokävelynä. Paikalla oli kaavoitusarkkitehti ReijoTeivaistenaho, muutamia lähiasukkaita ja asukasyhdistyksen edustus. Kaavaluonokseen esitettävät mielipiteet ja lausunnot tulee toimittaa yhdyskuntatoimen kirjaamoon 31.10.2006 mennessä.
Suluntien/Varikontien kiertoliittymä
Vaaralliseksi osoittautuneeseen Suluntien ja Varikontien risteykseen on valmistumassa kiertoliittymä. Rakennustyöt on suunniteltu toteutettavaksi ajalla 1.8. -31.10.2006.
Kangasvuorentien vesijohtotyöt
Kangasvuorentien liikennettä viikkokausia haitanneet vesijohtotyöt eivät ole sujuneet odotetulla tavalla. Työt keskeytetään talven ajaksi ja niitä jatketaan keväällä Huhtasuonkadun risteykseen asti. Rikkoutunut asfaltti paikataan vielä ennen talven tuloa.
Raili Taipale
ympäristövastaava, Huhtasuon asukasyhdistys
15.10.2006

