Sisältöön Valikkoon Hakuun

Laukaantie pullonkaula myös huhtasuolaisille

art010Keskisuomalaisessa 7.3. olleessa kirjoituksessa kerrottiin, kuinka Laukaantien varrella toimivat yritykset kärsivät tien ruuhkista ja kuinka rekat jonottavat tielle pääsyä.

Valitettavasti kirjoituksessa oli unohdettu kertoa huhtasuolaisten vaikeudesta päästä Laukaantielle. Niin kauan kuin Laukaantien-Suluntien risteys  on ollut olemassa, ovat Huhtasuon asukasyhdistys ja yksityiset asukkaat vedonneet päättäjiin ja virkamiehiin risteyksen kunnostuksen puolesta, mutta turhaan. Asukasyhdistyksen viimeisin yhteydenotto asiasta on lähetetty liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huoviselle.

Jyväskylän kaupungilta on kerrottu, että se on valmis maksamaan osansa risteyksen kunnostuksesta heti, kun tiepiiri on valmis kustantamaan oman osansa.

Tiepiiri ei ole nähnyt risteyksen kunnostusta riittävän tärkeäksi. Se ei vieläkään sisälly tiepiirin voimassa olevaan talous- ja toimintasuunnitelmaan, joka ulottuu vuodelle 2009. Tiepiiristä on annettu ymmärtää, että huhtasuolaiset voivat vaihtoehtoisesti käyttää Laukaantien sijaan asuinalueen läpi kulkevia katuja; Kangasvuorentietä ja Palanderinkatua. Me asukkaat emme koe sitä hyvänä vaihtoehtona samoin kuin sitäkään, että Laukaan suunnan työmatka- ja asiointiliikennettä ohjautuu muutenkin jo erittäin vilkkaalle, asuinalueen läpi kulkevalle Kangasvuorentielle syystä, että liikennejärjestelyt Laukaantiellä ovat ole sujuvat.

Näin vaalien alla meitä huhtasuolaisia kiinnostaa tietää, kuka ehdokkaista valituksi tultuaa olisi valmis tekemään kaikkensa, jotta valtiolta osoitettaisiin seuraavalla vaalikaudella määrärahat Laukaantien ja ennen kaikkea meille huhtasuolaisille tärkeän Laukaantien-Suluntien risteyksen kunnostamiseen.

Huhtasuon asukasyhdistyksen puolesta; Raili Taipale

Keskustelua aiheesta

09.04.2007